Roboharju: pakataan, pakataan

Tätä päivää on odotettu ehkä jopa kauhulla. Tänään nimittäin olemme pakanneet robotit ja ne lähetetään kohti Kentuckya! Kaiken pitäisi siis olla niin valmista kuin olla voi. Robotit on nyt pistetty laatikoihin, ohjelmoinnit viilattu kohdilleen ja varaosat pakattu laukkuun. Huomenna robottilaukku arvokkaine sisältöineen lähtee kohti Louisvillea!! Laukkuun taisi huomaamattamme livahtaa myös pari poroa. Tai oikeastaan tarkemmin laskettuna 60. Nämä maskotit on tarkoitus antaa lahjaksi niille joukkueille, joiden kanssa pelaamme yhdessä Tiimihaasteen otteluissa.

 

 

 

 

 

Tästä eteenpäin ajoharjoittelu onnistuu vielä robotista tehdyllä kopiolla, mutta ojelmointiosuuden eteen ei ole tehtävissä enää oikein mitään. Tämä siksi, että robottien kopioista on mahdotonta saada niin identtisiä alkuperäisten kanssa, että ohjelmoinnin säätöjä kannattaisi enää muuttaa. Olemme silti hyvillä mielin siksi, että ohjelmoinnin saatiin kuin saatiinkin ”valmiiksi” Lainausmerkit siksi, että ohjelmointia voisi toki parannella ja varmistella lähes loputtomiin.

Pienen näytteen uskallamme jo Team Orangen ohjelmoinnista antaa. Näin se ohjelmointi siis toimii silloin kun kaikki menee suunnitellusti! Tarkkasilmäisimmät varmasti huomasivat jo pysäytyskuvasta, että Team Orange on palannut askeleen taaksepäin ja käyttää taas alkuperäistä robottiaan, joka oli kopiotaan varmatoimisempi.

 

Videolla vilahtaa myös Team Orangen ohjelmoinnista vastaava Teemu Karjalainen, joka on ahkeroinut viime päivät ja viikot varsin tiiviisti kerhotilassa. Kilpailuiden aikaan omiin urheiluharrastuksiinsa keskittyvä Teemu kannustaa joukkuetovereitaan koti-Suomesta.

 

 

 

 

 

 

 

 

Tästä eteenpäin keskitymme Notebookien kirjoittamiseen ja ajoharjoitteluun robottien kopioilla. Tällä viikolla kerholaisemme lähtevät myös kertomaan robottien rakentamisesta ja ohjelmoinnista Hämeenlinnan Aulangolle ITK (interaktiivinen tekniikka opetuksessa)-messutapahtumaan. Osa oppilaistamme on mukana jo toista kertaa ja vaikka opettajaväelle puhuminen on aina jännittävää, sormi menee tuskin suuhun tälläkään kertaa. Viikonloppuna pääsettekin varmaan jo lukemaan blogista kuinka esittelytehtävät Hämeenlinnassa sujuivat! Mukaan olemme ottamassa jos jonkinlaista robottia ja viitisentoista oppilasta. Tarkoituksenamme on päästää yleisökin kokemaan robottien ohjaamisen riemu ja pieni kisajännityskin!

 

#ROBOHARJU: Riihimäellä opiskellaan VEX IQ robotiikan kehitysalustan avulla robotiikkaa, teknistä rakentelua ja ohjelmointia. Harjunrinteen koulun robottikerhossa oppilailla on mahdollisuus laajentaa osaamistaan robotiikan taitajina ja osallistua robotiikan kilpailutoimintaan, sekä robotiikkatapahtumiin. Riihimäellä järjestettiin toiset viralliset VEX IQ Suomenmestaruuskilpailut 11.-12.2018. Kaksi kerhon joukkuetta matkaa 29.4.-1.5. 2018 Vex IQ -robotiikan MM-kilpailuihin Kentuckyyn. Roboharjun joukkue Team4Robotics on valittu kilpailemaan toukokuussa pidettävään Taitaja-tapahtumaan, jossa he osallistuvat Junior Mobile Robotics -sarjaan. Kerhon toiminnasta vastaavat opettajat Sari Lahti ja Reetta Viitanen