Roboharju: 28 päivää ennen lähtöä

MM-kilpailumatkalle lähdössä olevat oppilaat pitävät tarkkaan huolta siitä, että me opettajatkin pysymme selvillä kuinka monta päivää lähtöön on. Oppilaat toivovat päivien hupenevan nopeasti,mutta opettajien realististen lasien läpi katsottuna valmistautumisaikaa on jäljellä varsin vähän. Molempien joukkueiden robotit on nyt saatu valmiiksi, mutta monenlaista tekemistä on silti vielä jäljellä. Ohjelmointeja viimeistellään, mukaan otettavien varusteiden lista kasvaa ja Engineering Notebookit ovat työn alla.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tänään valmisteluissa päästiin taas eteenpäin kun vietimme työpäivän Stepsystems Oy:n tiloissa Lahdessa ja rakensimme kisaroboteista kopiot. Robotin kopioiminen on tarpeen kahdesta syystä. Ensinnäkin halusimme että kisamatkalle lähtevä robotti on koottu aivan uusista, vielä käytössä kulumattomista osista. Toisekseen olemme lähettämässä robotteja Kentuckyyn jo kahta viikkoa ennen omaa lähtöämme ja haluamme oppilaiden voivan harjoitella ajamista aivan lähtöhetkeen saakka. Valmiiksi rakennetuista roboteista eivät oppilaat ole antaneet julkaista videota tai edes kuvia, mutta rakentamisesta saimme sentään napsia muutaman otoksen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

#ROBOHARJU: Harjunrinteen koulun robottikerhossa opiskellaan VEX IQ robotiikan kehitysalustan avulla robotiikkaa, teknistä rakentelua ja ohjelmointia. Riihimäellä järjestettiin toiset viralliset VEX IQ Suomenmestaruuskilpailut 11.-12.2018. Kaksi kerhon joukkuetta matkaa 29.4.-1.5. 2018 Vex IQ -robotiikan MM-kilpailuihin Kentuckyyn.