Roboharju: kutosten pöhinät

Kuudesluokkalaisten keskuudessa vallitsevasta innostuksesta kerrottiinkin jo tämän syksyn ensimmäisessä blogipostauksessa. Tämän päivän blogin kautta pääsette tutustumaan kutosten kerhotoimintaan hiukan tarkemmin,

Heti ensimmäisellä kerhokerralla kuudesluokkalaiset jakaantuivat joukkueisiin. Jokainen joukkue sopimalla itselleen sopivan tavan pitää yhteyttä ja liitti viestiryhmäänsä myös meidät opettajat. Työnteko aloitettiin suunnittelemalla joukkueelle nimi ja logo. Nämä tunnistetiedot kiinnitettiin joukkueen robottitarvikelaatikkoon.  Viestiryhmissä keskusteltiinkin ensimmäisen viikon aikana vilkkaasti, kun joukkueet hioivat logojaan kuntoon.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Logot suunniteltiin hyvässä yhteistyössä.

 

 

Osa joukkueista suunnitteli tietokoneella ensin useamman vaihtoehdon samasta teemasta teemasta ja valitsi sitten yhdessä parhaan.

 

Koska VEX IQ oppimisympäristö ei ollut oppilaille tuttu, aloitimme rakentamalla perusrobotin, Clawbotin suoraan ohjeesta. Innostus oli edelleen valtaista. Yhteydenpito viestiryhmissä osoittautui toimivaksi ratkaisuksi. Kerholaiset totutettiin heti alusta alkaen kirjoittamaan oman joukkueensa viestiryhmään mitä olivat sillä kerralla tehneet ja mistä seuraavalla kerralla jatkettaisiin. Näin yksikin joukkueen jäsen saattoi jatkaa urakkaa eteenpäin kerhoon tullessaan ja me opettajat pysyimme paremmin selvillä siitä, miten joukkueiden rakennusurakat edistyivät. Saatoimme myös tarvittaessa antaa ryhmille vinkkiä mihin olisi hyvä kiinnittää seuraavaksi huomiota ja auttaa eteen tulevien ongelmien ratkaisussa.

The three musketeers -ryhmän viestintää.

 

 

Ongelmanratkaisua

 

 

 

 

 

 

Tällä hetkellä perusrobotit ovat jo valmistuneet ja osittain purettukin. Robotin pohjaa apuna käyttäen joukkueet ideoivat, rakentavat ja muokkaavat robottiaan paremmin tämän vuoden tehtävähaasteeseen sopivaksi. Aikataulu on tiukka, sillä suurin osa joukkueista on ottanut tähtäimekseen SM-kisat 11.-12.1.2018. ja Harjunrinteen karsintakisa SM-kisaa silmällä pitäen pidetään jo marraskuun lopussa.

Toki innostus on vallannut isommatkin kerholaiset. ainakin yksi joukkue halusi ottaa robotin kotiin testaamista, ideointia ja rakentamista varten koko syyslomaksi. Toisen porukan kanssa taas sovittiin treffit koululle, sillä kasiluokkalaisten toiveena oli päästä lomallakin koululle rakentamaan robottia. 😀

7.-9. -luokkalaisten aikataulu on vielä kuudesluokkalaisiakin tiukempi, sillä heillä tähtäimessä ovat Viron Robotex-kilpailuiden osallistumispaikoista käytävät keskinäiset kilpailut 9.11. Tällöin 3-4 parhaan tuloksen tehnyttä joukkuetta valitaan mukaan marraskuun loppupuolella Tallinnassa järjestettävään ystävyysturnaukseen.

#ROBOHARJU: Harjunrinteen robottikerhossa opiskellaan VEX IQ robotiikan oppimisympäristön avulla robotiikkaa, teknistä rakentelua ja ohjelmointia. Tammikuussa 2018 Riihimäellä järjestetään toiset viralliset VEX IQ Suomenmestaruuskilpailut.