Kutomoon-Kutomaan!

Huhtikuussa aloitimme matonkuteiden leikkaamisen 25 Piikinmäen vuoropäiväkodin esioppilaan kanssa. Jokainen sai leikata kotoaan tuomansa vaatekappaleen tai varastosta löytyneen kankaan palan. Näitä kangassuikaleista kerittyjä nyssyköitä jokainen säilöi laatikkoonsa odottamaan toukokuista kudontaretkeä.

Vihdoin viimein toukokuun lopussa saimme omat kangaspuut käyttöön kaupungin kutomolla. Opettajan tai hoitajan kanssa lähti päivittäin innokas lapsikaksikko tai kolmikko kohti kutomoa. Matkaa oli vain vaivaiset puolikilometriä päiväkodiltamme, joten päivässä ehti useampi pieni retkiporukka tehdä kutomoretken.

Kutomossa kaikki oli uutta ja ihmeellistä.

Kutomossa oli lapsille kaikki uutta ja ihmeellistä. Välillä vastassa oli tyhjä kutomo, ja me olimme ainoat asiakkaat kangaspuiden äärellä, toisinaan oli tupa täynnä omien askareidensa äärellä puuhailevia ikäihmisiä. Yhteiselo vakioasiakkaiden kanssa sujui mutkattomasti, ja viikon edetessä saimme yhä useammin apua myös kutomon muilta asiakkailta.

Varsinaista ammattiapua ja opastusta maton kudonnan aloitukseen saimme kutomon henkilökunnalta maanantaiaamuna ja vielä hieman tiistainakin. Henkilökunta osasi kohdata lapsiasiakkaat hienosti, ja lasten kysymyksiin tuli asiallisia ja ystävällisiä vastauksia. Itse kudontaa sekä kuteiden sukkulalle kerimistä opastettiin meille kädestä pitäen.

Ykköstä ja pamaus!

Kutomisessa tyylit vaihtelivat päivittäin lapsiryhmän mukaan. – Kun mukana oli tomera maton ”paukuttamista” rakastava poika, kävi ylhäältä penkiltä tomera käsky kangaspuiden alla polkimia painavalle kaverille. ”Ykköstä ja pamaus!” , ”Ykköstä ja sukkula” sekä ”Kakkosta ja pamaus! ”.

Toisella porukalla taas polkimien painaja istui ”paukuttajan” vieressä ja yritti venyttää itsensä niin pitkäksi, että sai polkimen painettua riittävän syvään. Yleensä voimat ehtyivät kuitenkin aika pian ja jouduttiin turvautumaan jälleen polkimien painamiseen kangaspuiden alla tai sitten pyytämään aikuista avuksi polkimiin.

Lapset ihastuivat maton kutomiseen siinä määrin, että joka aamuisessa aamupiirissä olisi kaikki jo kutomolla käyneet lapset halunneet päästä toistamiseen kudontaretkelle!

”Sateenkaarimatto”

Viikko kutomolla hurahti aivan liian sukkelasti, ja seuraavalla viikolla maanantaina marssi tomera pitkä eskarilaisten jono viimeiselle kutomoretkelle katsomaan, miten matto otetaan irti kangaspuista. Tämä irrotus oli tietysti täysin ammattilaisten hommaa, vaan mielenkiintoista kyllä meille kaikille amatööreillekin.

Vihdoin saimme ihailla ”sateenkaarimattoamme” , kuten jotkut lapsista mattomme nimesivät, täydessä 2,3 metrin pituudessaan. -Vaan eipä ollut vieläkään mattomme valmis lattialle. Vielä piti monen sormiparin tehdä alkusolmuja, ja aikuisten opastuksella myös hevosenhäntäsolmuja, jotta mattomme ei olisi purkautunut.

Omakutomat raidat

Kevätjuhlassa meillä oli opettajien alkupuheenvuorojen jälkeen virallinen matonpaljastustilaisuus. Opettaja kertoi hieman kudontaprojektista, muutamat lapset kertoivat etukäteen miettiminsä lausein siitä millaista oli maton kutominen, kaikki kävivät osoittamassa, mitkä raidat olivat hänen kutomiaan, ja lopuksi vielä kanteleen soittajat säestivät laulukuoroa uudella matolla istuen ja soittaen.

Matto ehti siis olla jo monessa mukana ensimmäisen ”elinviikkonsa” aikana. Mutta paljon sillä on vielä nähtävää ja koettavaa, kun se lepäilee päiväkotimme lattialla monien varpaiden ja peppuaan alla!

Aakkospesän lapsien ja aikuisten tuntoja kuvaili ryhmän erityisopettaja Sanna Härkönen