Hei, meillä on kolmoset!

Kolmosten äiti kohtaa kummastuneita kyselyitä montaa kertaa jokaisella lenkillä.

Puolivuotiaat veljekset katsovat toisiaan silmiin ja purskahtavat räkätysnauruun. Kuva Sandra Tikkanen

Puolivuotiaat veljekset osaavat riidellä leluista, mutta myös nauraa räkättää keskenään. Kuva Sandra Tiikkala

”Kyllä, minulla on kolmoset.”

”He ovat reilu puolivuotiaita ja kaikki poikia.”

”Juu, hommaa riittää, ei ole vapaa-ajan ongelmia.”

Siinä on vastaukset yleisimpiin kysymyksiin, joita ihmisissä herätän kun olen kävelyllä kolmosteni kanssa. Huomaamaton liikkuminen heidän kanssaan on mahdotonta: Meillä on heille kahdenlaiset rattaat. Toiset ovat niin leveät, että niillä ei pääse ulos yhdenkään kaupan kassoista. Toiset ovat lähes kaksi metriä pitkät. Niitä ohjataan ratilla.

Riihimäellä edellisistä kolmosista on ainakin reilut parikymmentä vuotta.

Kolmosia syntyy Suomessa noin 15 settiä vuodessa. Riihimäellä edellisistä on ainakin reilut parikymmentä vuotta.

Lenkeilläni olen huomannut, että ihmisiä kiinnostaa kovasti millaista elämä kolmen vauvan kanssa on.

Se on ihanaa – ja raskasta. Kolmen vauvan kanssa työtä on triplasti yhteen vauvaan verrattuna. Niinä päivinä kun pojat nukkuvat päiväunensa eri aikoina, saatan syöttää vauvalle sosetta 15 kertaa päivän aikana. Öisin pojat heräävät syömään kaksi kertaa. Se tekee kuusi herätystä joka yö. Suurimman osan aikaa jollakin vauvalla on ongelma, johon tarvitaan äidin tai isän syliä. Sylissä saa olla kunnes veljen hätä käy ylitsepääsemättömäksi.

Kolmen vauvan kanssa on myös triplasti kuluja. Meillä kuluu kuukaudessa satoja euroja pelkästään vaippoihin ja äidinmaidonkorvikkeeseen, äitiyspäiväraha ei kuitenkaan ole sen suurempi kuin se olisi yhdestä vauvasta. Kun jään kotihoidontuelle, en saa Riihimäki-lisääkään, sillä veljiään pari vuotta vanhempi esikoinen on päivähoidossa.

On ihanaa, kun joka aamu minä kohtaan kolme ilahtunutta hymyä.

Kolmen vauvan kanssa on kuitenkin ilon ja hymyn aiheita, joita yhden vauvan kanssa ei koe. On mahtavaa seurata, miten vauvat katsovat toisiaan silmiin ja purskahtavat räkätysnauruun. On jännittävän inhimillistä, miten puolivuotiaat veljekset osaavat riidellä lelusta. On ihanaa, kun joka aamu – alkakoonkin se aamu kello viisi – minä kohtaan kolme ilahtunutta hymyä.

On kuitenkin väärin ajatella, että kolmen vauvan kanssa onni olisi kolminkertainen. Lasten kanssa onni ei toimi niin. Vanhemman onni on täydellinen jokaisesta lapsesta, onni ei lisäänny lasten lukumäärän myötä.

Lapset ovat myös siitä hassuja, että kun he ovat olemassa, elämää ilman heitä ei voi ajatellakaan. Kolmoseni ovat vieraille loputon ihmettelyn aihe, minulle he ovat kolme rakasta poikaani, jotka nyt vain sattuvat olemaan samanikäisiä.

Teksti Kati Ala-Ilomäki