Blogi: Erittäin hyvä ellei täydellinen

Patastenmäen koulussa oli kaksi luokanopettajan virkaa auki.

Haimme hyviä opettajia. Erittäin hyviä. Täydellisiä.

Nykyopettajalta vaaditaan paljon. Pitää osata opetettavien aineiden sisällöt, pitää osata myös kuinka asiaa parhaiten opetetaan. Pitää osata löytää erilaiset opetusmetodit erilaisille oppijoille. Pitää osata pitää yllä työrauhaa ja työniloa. Sisustaa luokkakin virikkeelliseksi oppimisympäristöksi.

Nykyopettajan pitää olla myös suvereeni ihmistuntija. Ja pitää osata valita ne oikeat kanssakäymisen metodit kullekin oppilaalle, perheelle, kollegalle. -Tai esimiehelle.

Patastäenmäen koulut erittäin hyvät opettajat koulukuvassa lukuvuodelta 2013-2014.

Patastäenmäen koulun erittäin hyvät opettajat koulukuvassa lukuvuodelta 2013-2014.

Pitää olla kiinnostunut uusista asioista, mutta sopivasti pitää yllä vanhoja kansakouluperinteitä. Pitää tietää sopivasti somesta, olla avoin uudelle teknologialle, keksiä ne kikat, joilla parhaiten yhdistetään liitutaulupedagogiikan parhaat palat yksilöllisen oppimisen tiedonjanoon. Pitää osata päättää mitä mieltä on siitä, että voiko suvivirren laulaa kevään kauneimpana päivänä vai ei.

Nykyopettajan pitää laatia pedagogisia dokumentteja lain vaatimassa määrin. Pitää pitää huolta kaikista oppilaista, hitaista ja nopeista.
Pitää osata kasvattaa, selvittää riitoja, etsiä hanskoja ja korjata rikkimenneitä vetoketjuja.
Pitää muistaa ajoissa tilata retkieväät ja ei missään nimessä saa unohtaa välkkävalvontaa.
Pitää osata keksiä kivoja kuvisaiheita, miettiä hyviä juhlaohjelmia ja pitää hyvä päivänavaus.
Pitää osata laatia tavoitteita omalle työlle, ainakin jos rehtori niitä pyytää.

Nykyopettaja on multitalentti monitaituri.

Onneksi näitä osaamisen mestareita tästä maasta löytyy!
-Ja minä onnellinen rehtori pääsin valitsemaan parhaat päältä.

Pitkällisen rekrytointiprosessin jälkeen olemme löytäneet kouluumme uudet multitalentit taiturit. Rehtori huokaisee helpotuksesta ja on samalla erittäin onnellinen voidessaan tarjota kahdelle nuorelle opettajalle mahdollisuuden näyttää osaamisensa ja kehittyä luokanopettajan vaativassa mutta antoisassa ammatissa.

Eija Lohilahti

eijaEija Lohilahti on Patastenmäen koulun rehtori. Hänen työhönsä kuuluu kolmen koulutalon rehtorointi. Patastenmäen kouluun kuuluu Tiilikoulu, Puukoulu ja Jukola. Eijan vapaa-aika kuluu laulaessa, kokkaillessa ja valokuvatessa. Hän pitää ihmisistä ja elämästä kaikkine vivahteineen.