Maisa, Mimmi ja opetustoimenjohtaja

koulutoimi

Esa Santakallio kuuntelee mielellään Maisan ja Mimmin mielipiteitä ja toiveita, koska pitää koululaisia oikeasti monien asioiden asiantuntijoina.

Syksyllä koulunsa aloittavat ekaluokkalaiset ovat aina suurimman huomion kohteena. Heihin verrattuna viidesluokkalaiset ovat jo vanhoja konkareita, mutta heitäkin voi jännittää. Isoja koululaisia askarruttaa esimerkiksi se, mitä tapahtuu, kun pitää siirtyä toiseen kouluun.

Patastenmäen tiilikoulun pihalla käy vilske. Maisa Valta ja Mimmi Pitkämäki seisoskelevat ovensuussa naureskelleen kavereiden kanssa. Heille tämä päivä ei ole aivan normipäivä, sillä he odottavat Riihimäen kasvatusja opetustoimenjohtaja Esa Santakalliota. Tarkoitus on puhella kouluasioista lähes kirjaimellisesti pulpetin takaa.

Maisasta ja Mimmistä on kiva olla nyt koulun vanhimpia, mutta mitä on edessä, kun vuoden kuluttua pitää vaihtaa toiseen kouluun ja olla taas kaikkein pienimpiä.

– Te siirrytte Harjurinteen kouluun kokonaisena luokkana, joten kaikki kaverit säilyvät. Vasta seitsemännellä tähän tulee pieni muutos. Silloin on pakko järjestellä luokkia uusiksi, koska tulee valinnaisia aineita eivätkä luokkien koot saa tulla liian suuriksi, Esa Santakallio kertoo.

Säkkituolit kiinnostavat

Paljon ei kaveruksilla ole uudesta koulusta tietoa. Jotain on vanhempi veli kertonut. Yksi juttu ylitse muiden on luokkahuone, jossa ei ole perinteisiä pulpetteja, vaan säkkituolit ja älytaulu.

– No kumpaanko te haluaisitte, Esa Santakallio kysyy.
– Säkkituoliluokkaan, tulee salamana molempien suusta.

Vastaus ei yllätä. Harjurinteen koulussa on tulevaisuuden luokkahuone, jossa on uutta tietotekniikkaa sekä uudenlaisia ratkaisuja, kuten raheja ja säkkituoleja istuimina.

Riihimäellä suhtaudutaan avoimin mielin opetuksen uusiin tuuliin

– Minun aikanani oltiin vielä vakaasti sitä mieltä, että oppimista voi tapahtua vain, kun istutaan ryhdikkäästi pulpeteissa. Näin ei ole, ja Riihimäellä suhtaudutaan avoimin mielin kaikkeen uuteen.
– Entä haluaisitteko mieluummin opiskella siten, että käytetään apuna tablettitietokoneita ja älypuhelimia perinteisten kirjojen sijaan, Esa Santakallio kysyy.

”Tabletit” on vastaus, joka ei tietenkään yllätä. Tabletteja ei opetustoimenjohtaja voi kaikille luvata, mutta hän ilahduttaa tyttöjä kertomalla, että niitä hankitaan jatkuvasti lisää.

Katuliituja ja keinut

Maisalla ja Mimmillä tuntuu kaikki nyt olevan hyvin. Koulu on hyvä, oma luokka paras, kaverit huippuja, opettajat sekä rehtori kivoja ja ruokakin on yleensä hyvää. Läksyjä tietenkin voisi olla vähemmän, tirskahtavat tytöt, jotka pärjäävät koulussa todella hyvin.

– Kai nyt teillä jotain parannustoiveita on, Esa Santakallio tivaa aidosti kiinnostuneena.
– Pihaliituja välitunnille, keinut koulun pihalle sekä joitakin muita välineitä.

Toiveet menevät perille, sillä Esa Santakallio on oikeasti sitä mieltä, että oppilaita pitää kuunnella. Heidän toiveensa ovat konkreettisia, ja he ovat asiantuntijoita. Siksi kouluneuvostot oppilasjäsenineen ovat tärkeitä asioita, kun koulumaailmaa kehitetään. Totta! Maisa ja Mimmihän heti tiesivät
ratkaisun aikuisten huoleen siitä, että lapset eivät enää liiku tarpeeksi.

________________________________________________________________________

Riihimäellä on 2 900 peruskoululaista

Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Esa Santakallion arki vuoden 2013 syksyllä koostuu monista hyvistä asioista, mutta toki muutamasta huolenaiheesta.

– Tärkein asia tietenkin on, että koululaiset ovat Riihimäellä hyvissä käsissä. Koulujen rehtorit, opettajat ja ohjaajat sekä kouluviraston
työntekijät ovat erittäin ammattitaitoisia, Santakallio painottaa.

Riihimäellä oppimistulokset ovat kaikilla mittareilla hyviä, kiusaamista on vähemmän kuin muualla ja opetusalan kustannustehokkuuden vertailussa Riihimäki sijoittuu Suomessa säännöllisesti sijoille 5–7.

– Erittäin hyvänä tuloksena pidän myös sitä, että kyselytutkimuksessa kouluruokamme sai arvosanan 8+. Se on merkittävää, koska se tarkoittaa myös sitä, että koululaiset nauttivat tärkeän ateriansa, Santakallio sanoo ja kiittelee tässä asiassa työn tekijöitä.

– Ammattitaitoinen suoritus ottaen huomioon, että hinta ateriaa kohden on vain 2,90 euroa sisältäen raaka-aineiden lisäksi myös kaikki muut kulut.

Hyvät valmiudet

Uusien tavoitteiden mukaan vuonna 2016 opetusta on kehitettävä niin, että tavoitteena on lasten kasvattaminen tietoyhteiskuntaan.

– Tähän Riihimäellä on hyvät valmiudet, Esa Santakallio sanoo.
– Myös ylisuurista luokista on puhuttu julkisuudessa paljon. Tässäkin me pärjäämme hyvin, sillä keskimääräinen luokkakoko Riihimäellä on 19,1.

Koulut täynnä

Huolta sen sijaan tuottaa oppilasmäärän kasvu.
– Riihimäellä on nyt 2 900 peruskoululaista. Uusia oppilaita tulee joka vuosi 50–70 enemmän kuin on koulunsa lopettavia. Jos kehitys jatkuu samanlaisena, niin tämän mallin mukaan vuonna 2021 oppilaita on noin 400 enemmän. Se tarkoittaa jo yhtä uutta suurta koulua.
– Koska koulujen suunnittelu ja rakentaminen on hidasta, pitäisi tämä asia saada pian vireille, Esa Santakallio sanoo.