Roboharju: arkea ja arvovaltaisia vieraita

Kerholaisten valmistautuminen kevään haasteisiin on täydessä vauhdissa. Kentuckyyn lähtevät joukkueet The Three Musketeers ja Team Orange ovat saaneet robottinsa rakennettua jo lähes kokonaan uudelleen, kuten tavoitteena olikin.

 

 

 

 

 

 

 

Toukokuussa pidettävään Innokas-tapahtumaan osallistuvat joukkueemme Neon Lights, Aer Robotics ja The Power of Robottics ovat puolestaan lähteneet rakentamaan robottejaan aivan alusta. Nämä kuudesluokkalaiset vasta-alkajamme saavatkin tämän kevään aikana runsaasti hyvä harjoitusta ja kokemusta myös ensi vuoden haastetta silmällä pitäen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Viime vuoden Innokas-tapahtumassa menestynyt tanssirobottijoukkueemme puolestaan on valmistautunut maaliskuun kuvaussessioon. Heidät tullaankin näkemään huhtikuussa Ylen Robomestarit-kisassa Galaxissa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Team4Robotics on puoletaan keskittynyt omiin projekteihinsa. Ennakkoon olimme ajatelleet kevään hujahtavan heidän kanssaan EDR-ympäristön parissa, mutta suunnitelmiin on tullut hiukan muutoksia. Jotakin erityisen mielenkiintoista ja upeaa on luvassa heidän kanssaan vielä kevään aikana. Lisää tästä kerromme aivan lähipäivinä kokonaan Team4Roboticsille omistetussa blogipostauksessa.

 

Arkisen kerhoilun vastapainona olemme saaneet myös esitellä robotiikan opiskeluamme useammillekin vierailijoille. Tammikuussa koulullamme vieraili jo Elinkeinovaltuuskunnan Matti Apunen. Tällä viikolla palasimme hiihtolomalta suoraa päätä robotiikan pariin, kun pääsimme esittelemään robotiikkaopetusta opetusministeri Sanni Grahn-Laasoselle. Opetusministeri vietti Riihimäellä kokonaisen päivän ja hänelle esiteltiin robotiikan lisäksi mm. kaupungin strategisia valintoja ja edunvalvonta-asioita.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tunnelmia vierailun varrelta voit lukea ainakin Harjunrinteen koulun FB-sivulta täältä ja kaupunginjohtaja Sami Sulkon FB-sivulta täältä.

Edustustehtäviin päästään uudelleen jo tänään, torstaina, jolloin koululla vierailee Helsingin apulaispormestari Pia Pakarinen, kaupunginsihteeri Arja Valittu ja Helsingin kaupungin digitalisaatiosta vastaava Anne Laine. Mielenkiinnolla odotammekin pääsevämme keskustelemaan vieraiden kanssa robotiikkaan ja digitalisaatioon liittyvistä teemoista.

#ROBOHARJU: Harjunrinteen koulun robottikerhossa opiskellaan VEX IQ robotiikan kehitysalustan avulla robotiikkaa, teknistä rakentelua ja ohjelmointia. Riihimäellä järjestettiin toiset viralliset VEX IQ Suomenmestaruuskilpailut 11.-12.2018. Kaksi kerhon joukkuetta matkaa 29.4.-1.5. 2018 Vex IQ -robotiikan MM-kilpailuihin Kentuckyyn.