Sivi: 100 aarretta Riihimäeltä – ja muuta Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa Riihimäen kaupunginmuseossa

100 aarretta -näyttely täydentyy 15.3. ja 17.5.

Riihimäen kaupunginmuseo toteuttaa Suomen juhlavuonna 100 aarretta Riihimäeltä -näyttelyn ja -verkkojulkaisun. Näyttelyä varten on kerätty ja kerätään riihimäkeläisiltä heidän elämäänsä liittyviä aarteita ja tarinoita niistä. Aarre voi olla esine, jolla on ollut suuri merkitys ihmisen elämässä joko tiettynä aikana tai sitten se on seurannut mukana pitkän ajan. Aarre voi olla myös kuva jostakin tärkeästä riihimäkeläisestä paikasta tai rakennuksesta tai muusta, mitä ei voi museoon tuoda. Aivan jokapäiväinen, arkinen esine tai asia voi olla se suuri aarre. Tärkein kriteeri aarteelle on se, että se on ihmiselle itselleen rakas ja tärkeä.

Aivan jokapäiväinen, arkinen esine tai asia voi olla se suuri aarre.

Tammikuussa esille pantiin 35 ensimäistä aarretta. Se, mikä on valikoitunut kunkin ihmisen aarteeksi, vaihtelee lapsuuden lelusta työvälineeseen ja harrastusvälineestä muistoesineeseen. Aarteet ovat sadalta eri-ikäiseltä ja -taustaiselta riihimäkeläiseltä jokaiselta itsenäisen Suomen vuosikymmeneltä. Aarteiden mukana on lyhyt, noin puolikkaan A4-arkin pituinen tarina aarteesta. Parhaimmillaan tarinat ovat hyvin koskettavia ja hauskoja. Tällaisia koskettaviakin tarinoita museon henkilökunta kuulee usein asiakkailtaan. Nyt haluamme jakaa niitä myös vieraillemme.

Näyttely on avautunut yleisölle 18.1.2017. Tarinat aarteineen pannaan esille kolmessa erässä niin, että keskiviikkona 15.3. lisätään näyttelyyn toinen kolmannes aarteista. Tällöin museo tarjoaa aarteiden kunniaksi myös kahvit. Kolmas kolmannes eli loputkin aarteet pannaan esille keskiviikkona 17.5. jälleen kahvitarjoilulla asiaa juhlistaen.  Kaikki 100 aarretta Riihimäeltä ovat esillä koko juhlavuoden kesän ja syksyn 20.12.2017 saakka.

Viemme historian nykyisten riihimäkeläisten jokapäiväisen arjen keskelle.

Näyttelyn aarteita tarinoineen taustoittaa kaupunginmuseon kokoelmista valitut valokuvat, jotka edustavat jokaista Suomen itsenäistä vuosikymmentä Riihimäellä. Näyttelysalin seinille ripustettavissa kuvasuurennoksissa on maisemia, katunäkymiä ja tunnelmakuvia paikkakunnalta. Kuvasuurennokset Riihimäeltä sadan vuoden ajalta näyttävät myös ympäristön ja elinolosuhteiden muutoksen. Vanhat valokuvat teetetään myös ulkotiloihin sopiville levyille ja viedään näyttelyn ajaksi Riihimäen katujen varsille sopiviin paikkoihin. Näin viemme historian nykyisten riihimäkeläisten jokapäiväisen arjen keskelle.

100 aarretta Riihimäeltä -näyttelyn aarteet ja tarinat kootaan verkkojulkaisuksi, joka julkaistaan syksyllä 2017. Julkaisu jää elämään myös näyttelyn päätyttyä. Kokonaisuudesta tulee kiinnostava, koskettava, hauska, ihmisen kokoinen ote riihimäkeläisten elämästä 100 vuoden ajalta itsenäisessä Suomessa.

Valokuvanäyttelyt
Museolla järjestetään neljä valokuvanäyttelyä vuoden 2017 aikana. Kuvissa esittäytyy Riihimäki eri näkökulmista.

  • 8.1.–30.4.2017  Näin näin. Ilkka Heinosen valokuvia Riihimäeltä, aulanäyttely
  • 10.5.–30.8.2017 Eero Auvisen valokuvia Riihimäen tapahtumista, aulanäyttely
  • 6.9.–20.12.2017  Riihimäki 100 vuotta sitten ja nyt, aulanäyttely
  • 6.9.-20.12.2017 Kotikaupunki. Jarmo Rantasen valokuvia, näyttely perusnäyttelyn salissa 

Lasikuistin näyttely
26.4.–27.9.2017 Aina(kin 100 vuotta) valmiina! Riihimäen Erätytöt ja Eräpojat 100 vuotta, lasikuistinäyttely

Riihimäkeläisten -vitriininäyttelyt
Museolla oleva iso vitriini annetaan riihimäkeläisten käyttöön vuodeksi. Vitriinin saa käyttöön kuukaudeksi kerrallaan ja siinä voi esitellä omatekemiä tuotteita, keräilykohteita tai mitä haluaa. Ikärajoja näyttelynpitäjälle ei ole. Museo valitsee halukkaiden joukosta mahdollisimman monipuolisen joukon.

Sunnuntaisalituokiot
Museon perusnäyttelyn kaunis sali annetaan vuonna 2017 sunnuntaisin riihimäkeläisten esiintyjien käytössä. Ohjelmassa voi olla musiikkia, runoja, pienimuotoista teatteria, monologeja, performansseja, satuja, tarinoita, maalaus- tai piirustusnäytös tms.

Tapahtumat ovat aina pääsymaksuttomia alkavat klo 13 ja kestää ½ – 1½ tuntia. Museo antaa tilat, hoitaa mediatiedottamisen sekä ilmoitusjulisteet. Tilaisuudet liitetään museon vuoden 2017 ohjelmaan. Yleisöä mahtuu noin 30 henkilöä. Salin intiimiyden vuoksi myöskään esiintyjäporukat eivät voi olla suuria. Esiintymään haluavat voivat ottaa yhteyttä museoon ja kertoa ajatuksensa tapahtumansa sisällöstä.

Riihimäen Sussex
Riihimäen palolaitoksen entisen Fordson Sussexin (vm 1937) kunnostus etenee pitkin vuotta. Nyt talven aikana saadaan tekniikka kuntoon ja keväällä ja kesällä on vuorossa ilmiasun konservointi. Konservointi toteutetaan suunnittelun ja asiantuntijakonsultaatioiden perusteella asiantuntijaohjauksessa, yhdessä auton entisten käyttäjien sekä halukkaiden, sitoutuneiden vapaaehtoisten kanssa ja näin autosta saadaan ohjatusti osin yhteistyössä vapaaehtoisten paikallisten asiaa jo ennestään tuntevien henkilöiden kanssa. Syyskuussa Riihimäki-päivänä Riihimäen Sussex on suunnitelmien mukaan valmis ja esittäytyy Riihimäen kaduilla. Samaan aikaan Sussexin säilytystilan yhteydessä avataan autosta kertova näyttely.

Tarjoa omaa aarrettasi lainaksi museoon, ehdota omaa vitriininäyttelyä tai kerro sunnuntaisalituokioideasi sähköpostilla kaupunginmuseo@riihimaki.fi tai puhelimitse 019 758 4117 (Päivi Yli-Karhula). Voit myös kysyä lisätietoja hankkeesta, tarjota muuta apua tai ideoita. Suomi 100 tehdään Yhdessä!

Päivi Yli-Karhula

Kirjoittaja on Riihimäen kaupunginmuseon museoamanuenssi. Sivi-blogissa kerrotaan sivistyspalveluiden monipuolisesta toiminnasta. Sivistystoimi järjestää varhaiskasvatusta sekä esi- ja perusopetusta noin 4 000 lapselle. Lisäksi Riihimäellä annetaan lukiokoulutusta päivä- ja aikuislukiossa. Koulutustarjontaan kuuluvat myös kansalaisopiston, Lasten ja nuorten taidekoulun sekä musiikkiopiston opinnot ja kurssit. Myös kaupungin kirjasto ja ruokapalvelut sekä kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus museoineen ovat osa sivistystoimea.